Saanko tuhota myymätöntä alumiinivarastoa?

Mitä sinun on konkreettisesti tehtävä

Mitä sinulta odotetaan

ESPR sisältää erillisen osan myymättömien kulutustavaroiden tuhoamisesta: Asetuksen (EU) 2024/1781 artiklan 23–26. Tämä osa ei ole ensisijaisesti kirjoitettu alumiinin puolivalmisille tuotteille, vaan kulutustavaroille laajemmassa merkityksessä. Alumiinin kanssa työskenteleville yrityksille se on kuitenkin relevantti, koska järjestelmä – raportointi ja tietyissä tapauksissa kielto – täsmennetään valtuutettujen säädösten kautta tuoteryhmittäin. Se, mitä alumiinille tarkalleen ottaen tulee soveltaa, ei ole vielä selvää.

Raportointi tuhotuista myymättömistä tuotteista

ESPR:n 24 artikla velvoittaa tiettyjä markkinatoimijoita raportoimaan myymättömien kulutustavaroiden määrästä, joita ne tuhoavat, ja sen syystä. 10–100 työntekijän yritykselle tämä käytännössä tarkoittaa, että varaston tuhoaminen ei voi enää olla sisäinen, dokumentoimaton päätös, kun tämä velvoite tulee voimaan kyseiselle tuoteryhmälle: silloin on ylläpidettävä numeerista yhteenvetoa, joka on eritelty syyn mukaan (ylituotanto, palautukset, laatupoikkeama, käyttöiän päättyminen jne.).

Mahdollinen tuhoamiskielto tietyille tuoteryhmille

24 artikla avaa myös mahdollisuuden kieltää myymättömien kulutustavaroiden tuhoaminen, joka kehitetään tuoteryhmittäin valtuutetulla säädöksellä. Tällainen kielto ei siis koske automaattisesti kaikkia ESPR:n piiriin kuuluvia tuotteita – se on määritettävä erikseen. Alumiinin puolivalmisille tuotteille ei tällä hetkellä ole julkaistu valtuutettua säädöstä, joka sääntelee tätä. Mitä tällainen kielto konkreettisesti merkitsisi tälle alalle ja tuleeko se, ei ole nyt sanottavissa.

Poikkeukset ja pienten yritysten rooli

23 ja 25 artikla jättävät tilaa poikkeuksille, muun muassa yrityksen koon sekä tilanteisiin, joissa tuhoaminen on kohtuullisesti ainoa vaihtoehto (esimerkiksi turvallisuusriskeistä). Sitä, miten nämä poikkeukset tarkalleen täsmennetään – mikä yrityksen koko, mitkä tapaukset – määritetään EU-tasolla vielä. Keskisuurelle yritykselle on nyt erityisen tärkeää tietää, että yleinen raportointivelvoite ja mahdollinen kielto ovat eri asioita, ja että molemmat määritetään erikseen tuoteryhmittäin.

Suhde digitaaliseen tuotepassiin

Tämän ESPR:n osan ja tuotepassin välillä on epäsuora yhteys. Passi rekisteröi tiedot tuotteesta siitä lähtien, kun se tuodaan markkinoille; jos tuotetta ei koskaan myydä ja se silti tuhotaan, kysymys jää, mitä siihen liittyvien passin tietojen kanssa tapahtuu. Tämä ei ole vielä selvitetty. Joka haluaa selvittää, mitä alumiinin digitaalinen tuotepassi sisältää, löytää sieltä perustan; tuhoamissäännöt ovat sen täydentävä, erillinen sääntelyä saman asetuksen sisällä.

Missä käytäntö menee pieleen

Muutamia tilanteita, joihin yritykset voivat tahattomasti ajautua näitä sääntöjä vastaan tai joissa ne voivat tehdä liian varhain johtopäätöksiä:

• Varasto tuhotaan ilman syyn dokumentointia. Kun raportointi tulee voimaan tuoteryhmälle, on jälkikäteen vaikeampaa rekonstruoida, miksi ja kuinka paljon tuhotiin, kuin pitää kirjaa siitä reaaliajassa.
• Oletus, että kielto on jo voimassa, vaikka valtuutettua säädöstä ei ole. Jotkut yritykset ennakoivat tietoja muista aloista (kuten tekstiileistä, joissa tämä aihe on jo kauemmin käsillä) ja olettavat virheellisesti, että sama pätee jo alumiiniin.
• Sekaannus "myymättömän" ja "hyväksyntää epäonnistuneen" välillä. Teknisen vian takia hyljätty materiaali kuuluu eri kategoriaan kuin ylijäämäinen, myytävä varasto – erottelu on relevantti sille, miten mahdollinen tulevaisuuden velvoite voisi toimia.
• Ero omien varastojen ja asiakkaan varastojen välillä. Toimitusketjujen suhteissa ei ole aina selvää, kuka tulevien säännösten mukaan olisi vastuussa raportoinnista: valmistaja, maahantuoja vai osapuoli, joka lopulta tuhoaa varaston.
• Tuhoamispäätökset tehdään hajautetusti (työmaan tai varaston tasolla) ilman keskitettyä valvontaa. Tämä vaikeuttaa raportoinnin kokoamista lyhyellä aikavälillä, jos sitä pyydetään.

Mitä voitte dokumentoida

Ilman että alumiinille olisi jo olemassa konkreettia velvoitetta, on mahdollista luoda nyt jo pohja, jota voidaan käyttää myöhemmin:

• Sisäinen katsaus tuhottuihin myymättömiin varastoihin, jossa on päivämäärä, määrä ja syy — vaikka tämä ei olisikaan vielä pakollista.
• Vakiintunut menettely erottaa toisistaan tuhoaminen ylituotannon, palautusten ja laatupoikkeamien vuoksi.
• Sopimukset toimittajien ja ostajien kanssa siitä, kuka pitää yllä mitä varaston tietoja, erityisesti kun alumiini kulkee ketjussa useiden välittäjien kautta.
• Merkintä siitä, mitkä tuoteryhmät (profiilit, valukappale, pakkausalumiini) tekisivät mahdollisesta tulevasta delegoidusta säädöksestä kaikkein sopivimman, jotta uusien säännösten seuranta voidaan tehdä kohdistetummin.

Tämä vastaa laajempaa kysymystä mitä voidaan jo tehdä nyt, kun säännöt eivät ole vielä lopulliset: ei odottaa, kunnes velvoite on virallisesti voimassa, vaan järjestää hallinnollinen pohja valmiiksi. Yrityksille, jotka kysyvät erityisesti, miten tämä koskee materiaaleja, jotka ovat jo varastossa, kun uudet säännöt tulevat voimaan, on olemassa erillinen katsaus siitä, mitä tehdä alumiinivarastoilla, jotka ovat paikalla kun säännöt tulevat voimaan. Ja koska tämä koko ESPR:n osa tulee konkreettiseksi vain täydentävän säädöksen kautta tuoteryhmittäin, on hyödyllistä tietää, mikä delegoitu säädös on ja miksi se määrittää, mitä yritykseltä odotetaan — vasta sen julkaisemisen jälkeen selviää, koskivatko ja miten säännöt alumiinia tuhoamisrajoituksella tai raportointivelvoitteella.